Yritys

Yrityksen tarina

Kroppani

KROPPANI kuntosali on toiminut Kurikassa vuodesta 1994. Aluksi toiminta oli perinteistä kuntosaliharjoittelua ja paikkana Kurikan uimahallin kuntosali, harjoittelutilaa oli tällöin 250 m2. Toiminnan alusta saakka Kroppani on panostanut asiakastyytyväisyyteen ja saman asian puolesta panostamme koko henkilökunnan toimesta kaikkemme.

Nykyiset tilamme ovat lähes 1300 m2 käsittäen kuntosalin, 2 jumppasalia, spinningsalin, toiminnallisen salin sekä muita tiloja. Ohjattuja tapahtumia Kroppanilla on yli 30 viikossa ja asiakaskäyntejä on vuosittain lähes 60 000.

Erityistä kiitosta olemme saaneet ammattitaitoisista ohjaajistamme sekä monipuolisesta lajivalikoimasta ryhmäliikunnassa. 

Uusin palvelumuotomme fysioterapia korostaa asiakkaan omaa aktiivisuutta ja viimeisimpiä tutkittuja hoitomuotoja. 

Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua harjoittelusi eri vaiheissa. Saat henkilökohtaista tukea ja apua harjoitteluusi ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme.

Kroppanin ammattilaiset

Henkilökunta

Pasi Haapoja

Kuntosaliyrittäjä

Jo lapsuudessa harrastin monipuolisesti eri liikuntamuotoja. Kotoa kannustettiin urheilemaan ja liikunta täytti oikeastaan kaiken vapaa-ajan. Kisoissa käytiin ahkerasti ja nuoruusvuosilta saavutuksina tuli muutama SM-tason mitali yleisurheilusta. Vakava olkapäävamma katkaisi kuitenkin kilpaurheilijauran jo ennen aikuisikää. Urheilu-uran jäätyä pois omista suunnitelmista, niin työ ja opiskelu tulivat osaksi arkea. Aloitin Vaasan teknillisessä oppilaitoksessa opiskelut ja samaan aikaan viikonloput sekä lomat olin töissä Kurikan kaupungilla. Tuolloin tuli mukaan myös tarve osallistua valmennustyöhön. Rakennusmestariksi valmistumisen jälkeen työpaikkoja oli tarjolla useita, mutta valitsin työpaikaksi Alavuden kaupungin liikuntatoimen työjohtajan työt. Osittain syy oli Kuortaneen urheiluopiston läheisyys, koska omia valmennettavia sekä valmennusryhmiä oli opistolla. Suoritin valmentajatutkinnon Suomen Urheiluopistolla ja valmennus täytti oikeastaan kaiken
mahdollisen vapaa-ajan.

Tuohon aikaan Suomeen iski voimakas lama ja jouduin työttömäksi. Muutimme takaisin Kurikkaan ja ensimmäiset yrittäjäajatukset tulivat mieleen. Kaupungin uimahallin kuntosali oli tullut vuosien mittaan tutuksi ja siellä ei ollut tuohon aikaan mitään ohjaustoimintaa. Kaupungin liikuntapuolella henkilökuntaa oli tuolloin myös tosi vähän ja heräsi idea toimia kaupungin kuntosalilla yrittäjävetoisesti. Kaupunki näytti vihreää valoa ja Kroppani aloitti vuoden 1994 alussa.

Liiketoiminta onnistui niin hyvin, että toiminta oli riittävän kannattavaa. Kiinteät kulut olivat alkuvuosina maltilliset ja se auttoi yrityksen kehittämisessä. 10 vuotta yritys toimi pelkästään näissä tiloissa yhden miehen yrityksenä, kunnes tuli aika laajentaa toimintaa toiseen toimitilaan. Syy toisessa toimitilassa aloittamiseen oli tarve saada lisää palvelumuotoja Kroppanin valikoimaan sekä toimintaa haittaavat toistuvat vesivahingot uimahallin kellarikerroksessa olevassa 250 m2 tilassa. Uusi palvelumuoto oli painonpudotusryhmät ja siitä muodostui varsin onnistunut kokonaisuus. Keskuspuistikolta vuokrattiin 300 m2 tila, johon tehtiin pieni ryhmäliikuntatila sekä erittäin matalan kynnyksen kuntosali. Samaan aikaan uimahallin kuntosalia kalustettiin järeämmällä kuntosalilaitteistolla ja sinne myytiin ainoastaan avainkortillisia kausikortteja. Asiakasmäärä mahdollisti ensimmäisen kokoaikaisen työntekijän. Asiakasmäärä jatkoi nousuaan ja yhtiömuoto vaihtui Oy:ksi vuonna 2009. Tuolloin tarvittiin vielä suuremmat toimitilat ja entiseen huonekalutehtaan tiloihin remontoitiin nykyinen 1300 m2 liiketila ja Keskuspuistikon tilasta luovuttiin. Suurempien tilojen myötä ryhmäliikuntatuntien määrää nostettiin paljon, koulutettiin uusia ohjaajia ja otettiin kansainvälinen ryhmäliikuntakonsepti Les Mills Kroppanin ohjelmistoon mukaan. Vuonna 2013 samaan kiinteistöön perustettin Kurikan Keilahalli Oy, johon Kroppani lähti 15%:n omistusosuudella mukaan. Uimahallin kuntosalista luovuttiin ja kaikki toiminta on keskitetty samaan paikkaan.

2018 syksyllä Kurikan kaupunki aloitti 65-vuotiaiden ohjatun voimaharjoittelun palvelusetelillä. Kroppani hyväksyttiin yhdeksi palveluntuottajaksi. Tätä toimintaa varten investoitiin merkittävästi henkilöstöön sekä palveluun suunnatun kuntosalikaluston hankintaan. Toiminnallista harjoittelua varten tehtiin alue 2019 pienentämällä suurta ryhmäliikuntatilaa. Toiminnallinen tila kalustettiin sopivilla välineillä.

2020 maaliskuussa Suomessa aloitettiin taistelu Covid-19 vastaan.
Kuntosaliharjoittelua rajoitettiin merkittävästi taudin leviämisen estämiseksi. Ennen koronarajoituksia palvelusetelillä aloitti yli 500 kurikkalaista ja siitä ehti muodostua liiketoiminnan kannalta tärkeä osa. Korona vaikeutti tuon ryhmän aktiivisuutta. Koronan vaikutukset heijastuivat kauttaaltaan liiketoimintaan asiakasmäärien suhteen negatiivisesti odotuksiin nähden.
Covid-19 eri muodoissa vaikeutti merkittävästi Kroppanin  kehitykseen lähes jokaisella yrityksen palveluista. Varsinkin ryhmäliikunnan ylläpitäminen ja kannattavuus on ollut vaikeaa toteuttaa vuosien 2020-2021 aikana. Vuonna 2021 kuntosaliasiakkaiden määrä pysyi vakiona ja puolet palvelusetelin käyttäjistä palasi harjoittelun pariin. Näiden asiakkaiden ansiosta saimme pidettyä liiketoiminnan edelleen positiivisena. Palvelusetelitoiminta aloitettiin myös Jurvassa syksyllä 2021 ja ohjattuihin harjoitusryhmiin ilmoittautui heti lähes 80 osallistujaa!

Uutena palvelumuotona vuonna 2021 syksyllä aloitti fysioterapia. Fysioterapiaa varten tehtiin hoitotila.
Vuoden 2022 loppupuolella Covid hellitti ja alkoi uusi jakso normaalia liiketoimintaa. Toki osa varsinkin vanhemmista asiakkaista valitettavasti pitkän tauon jälkeen jäivät kotiin. Kuntosaliharjoitteluun saimme onneksi uusia asiakkaita ja ryhmäliikuntakin aktivoitui aikaisemmista vuosista.”

Kroppani Oy:ssä tehtiin osittainen sukupolven vaihdos vuonna 2022 ja Siiri lunasti puolet osakkeista.
Nyt vuonna 2024 teemme kaikkemme, jotta voimme tuottaa asiakkaille positiivisia liikuntaelämyksiä monipuolisen aktiivisen kuntoilun parissa!

Siiri Luukkainen

Kuntosaliyrittäjä, ryhmäliikuntavastaava

Personal Trainer (Trainer4you),
Fysioterapeutti (AMK)

TOIMINNALLINENKROPPANI, Kehonhuolto, Sisäpyöräily, Tasapainoryhmä

Hei, olen Siiri ja toimin Kroppanilla niin yrittäjänä kuin henkilökohtaisena valmentajana. Olen harvoista jotka voivat sanoa syntyneensä kuntosalille.. eli firman toiminnassa olen ollut mukana aina lapsuudestani saakka.

Päävastuuni on kenttätyössä toiminen eli työpäiväni koostuvat asiakaspalvelusta,
ryhmien ohjauksista ja henkilökohtaisista pt-asiakkaistani. Olen käynyt vuonna 2016
Personal Trainer -’putken’ (Trainer4You:lla), minkä jälkeen olen päässyt toteuttamaan valmennustyötä kokopäiväisesti siitä alkaen. 

Olen valmistunut fysioterapeutiksi (Seinäjoen Ammattikorkeakoulu) vuonna 2022. Fysioterapeutin ammatti on antanut kokonaiskuormituksen ja asiakkaan tarpeen/tavoitteen huomiointia, minkä koen olevan valmennuksessa avainasemassa.

Työjälkeni on jämäkkä sekä lempeä, sillä toivon asiakkaan tekevän asioita omaksi
hyväkseen, ei valmentajan takia. Ohjaaminen ja auttaminen on työssäni parasta! Erityisesti mieleenpainuvinta on työssäni se kun asiakas pystyy toteuttaa tavoitteensa ja on tyytyväinen omiin saavutuksiinsa. 

Asiakasryhmäni koostuvat pääosin tavallisista kuntoliikkujista, joilla tavoitteena on lisätä arkeen liikuntaa tai aloittaa harjoittelu tai vaikka vain päästä vauhtiin! Jos oletkin miettinyt että mitä se sellainen PT-homma sisältää niin varaa aika maksuttomaan konsultaatioon, jossa kartoitetaan tarpeesi + tavoitteesi ja samalla saat apua sopivimman paketin kasaamiseen. Nykäise siis rohkeasti hihasta!

Jenni Kaunismäki

Fysioterapeutti (AMK) Ryhmäliikunnanohjaaja

Tasapainoryhmä, Kroppanihuolto, Sisäpyöräily, Nivelryhmä & TOIMINNALLINENKROPPANI

Heippa, olen Jenni, Kroppanin kokopäiväinen fysioterapeutti. Työtehtäviini kuuluu
fysioterapian lisäksi myös asiakaspalvelu ja ryhmien ohjaaminen laidasta laitaan. Pidän
työni vaihtelevuudesta! Fysioterapeutiksi olen valmistunut vuonna 2014. Alkuun
työskentelin lasten fysioterapian parissa, mutta myöhemmin työkenttäni on laajentunut
työikäisiin ja ikääntyneisiin myös. Urheilufysioterapian koulutukset ovat laajentaneet
näkemystäni myös aktiiviliikkujien parissa työskennellessä. Ryhmäliikunnan ohjaamisen
olen aloittanut vuonna 2010 Vaasassa, mutta olet voinut aiemmin törmätä minuun myös
ohjatessani tunteja Seinäjoella ja Ilmajoella. Vapaa-ajallani ulkoilen mielelläni, pidän retkeilystä ja kahvista.

Vedä rohkeasti hihasta, mikäli mietit voisiko asiantuntemuksestani olla hyötyä
liikkumisesi tukemiseen!

Harri Pitkänen

Fysioterapeutti (AMK) Ryhmäliikunnanohjaaja

CARDIOFIT, JOOGA, POWERPILATES & KROPPANICORE

Hei, olen Harri ja työskentelen Kroppanilla ryhmäliikunnan sekä hieronnan parissa! Liikunta on ollut osa elämääni aina ja se on minulle tärkeä terveyden ja elinvoiman lähde. Aloitin jo nuorena kilpaurheilun, mikä loi erinomaisen pohjan myös aikuisliikunnalle. 

Fysioterapeutiksi valmistuin Stadia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2004 ja sen jälkeen olen tehnyt pitkän uran liikunta-alalla. Alan opinnot ja yli 20 vuoden kokemus ryhmäliikunnan ja joogan parissa on luonut vahvan ymmärryksen kehon fysiologiasta, anatomiasta, mielen ja stressinhallinnasta, sekä toimintakyvyn kehittämisestä.

Ohjaamani pilates ja jooga sisältävät fyysisen harjoituksen lisäksi pysähtymistä, oman kehon kuuntelemista ja keskittymistä, joka voi olla tie terveyden edistämisen juurisyihin. Löydät minut myös vauhdikkaammilta tunneilta, joissa päästään kokemaan musiikin ja liikkeen iloa hikisissä tunnelmissa. 

Olet lämpimästi tervetullut ohjaukseeni sellaisena kuin olet.

Hierontakäynnillä pyrin löytämään tekijöitä, joilla voit edistää omaa toimintakykyä liikkuvuuden, lihasvoiman ja liikehallinnan kautta, jos tähän on tarvetta. Yhtä hyvä syy tulla hierontaan on rentoutuminen. Pidän huolta, että hierontakokemuksesi on mahdollisimman miellyttävä ja juuri sinulle sopiva. Saat minulta tietoa myös stressinhallinnan menetelmistä kuinka pystyt rentouttamaan itseäsi ja hermostoa arjessa.

Luontoyhteys on minulle tärkeä ja vapaa-aikaa vietänkin ulkona retkeillen tai mökkeillen Pohjois-Karjalan maisemissa, josta olen kotoisin. Myös keho on luonnostaan viisas ja olet tervetullut vastaanotolleni oppimaan lisää kehostasi ja saamaan yksilöllistä hoitoa.

Koulutustaustani:

  • Fysioterapeutti AMK
  • Joogaopettaja RYT 200h
  • Terveysliikunnan perusopinnot, Kuopion avoin Yliopisto
  • Tuki- ja liikuntaelinongelmaisen potilaan terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

 

Oma liikuntataustani:

  • Pikajuoksu
  • Kuntosali
  • Kilpa-aerobic
  • Ryhmäliikunta
  • Jooga & Pilates
  • Retkeily


”Hyvinvointi on laaja kokonaisuus ja autan sinua pääsemään terveyden kannalta olennaisiin juurisyihin käsiksi. Tehdään oireen taustalla olevat tekijät näkyviksi, minkä kautta kokonaisvaltainen hoito luo edellytykset terveytesi edistymiselle. ”

Krista Kalliomaa

Ryhmäliikunnanohjaaja

HIIT, TOIMINNALLINENKROPPANI & Lasten liikunta

Nimeni on Krista Kalliomaa ja Kroppanilla olen toiminut ryhmäliikunnan parissa,
vuodesta 2016 lähtien. Itse hurahdin silloin Bodyattackin pariin heti ensi kokeilun jälkeen, koska siinä korostuu vauhdin, energisyyden ja tehokkuuden lisäksi positiivinen yhteishenki ja liikkumisen riemu! Tällä hetkellä ohjaan HIITtiä, TOIMINNALLINENKROPPANIa ja Lasten liikuntaa. Ohjaajana parasta on nähdä kuinka tunnin jälkeen asiakkaiden kasvoilta paistaa hyvän olon tunne, ilo ja kiitollisuus. Päätyökseni toimin Kurikan kaupungilla varhaiskasvatuksen opettajana ja vapaa-ajallani nautin erityisesti luonnossa liikkumisesta.

Virve Luomaranta-Bakti

Ryhmäliikunnanohjaaja

SPINNI Sisäpyöräily & PUMP

Hei! Olen Virve. Muutin Kurikkaan v. -93 opiskelupaikkakunnaltani Jyväskylästä. Kotoisin olen Nurmosta. Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja työskentelen luokanopettajana Kankaan koululla. Meneillään on 30. työvuoteni. Tykkään työstäni superpaljon!

6-vuotiaana aloitin voimisteluharrastuksen, joka on ollut hyvä pohja ryhmäliikunnan ohjaamiselle. Ohjaamisen olen aloittanut v.94 Kurikan Naisvoimistelijoissa. Kroppanin muuttaessa Laurintien tiloihin tulin mukaan ohjaajatiimiin. Tällä hetkellä ohjaan
Pumppia, Spinniä, ja LadyTreeniä. Aiemmin olen ohjannut myös BodyViveä, LM Tonea, CXWORXiä, Steppiä, Circuittia ja lasten liikuntaa. Muutaman vuoden ajan toimin myös
ryhmäliikuntavastaavana. Ohjaamisessa ehdottomasti parasta ovat upeat, innostuneet ja kiitolliset asiakkaat!

Vapaa-ajallani luen mielelläni niin paljon kuin mahdollista, käyn konserteissa/keikoilla, laulan kuorossa sekä käyn uimahallissa. Ikää on jo sen verran, että viimeisiä ohjausvuosia tässä jo mennään. Mutta niin kauan kuin ohjaan teen sen täysillä ja suurella ilolla.

Leena Viitaharju

Ryhmäliikunnanohjaaja

SPINNI Sisäpyöräily

Hei, olen Leena ja oon ohjannut Kroppanilla ryhmäliikuntaa vuodesta 2012 lähtien,
jolloin kävin ensimmäisen Lesmills-koulutukseni. Ensimmäinen lajini oli Bodycombat,
johon olin rakastunut suinpäin pari vuotta aiemmin. Nykyään ohjaan combatin lisäksi myös spinningiä. 

Päivätöissä olen projektipäällikkönä ja tutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella. Ryhmäliikunnan ohjaaminen tuo mukavaa vastapainoa päätyöhön!

Vapaa-aikana tykkään liikkua luonnossa, mutta toisaalta taas istun usein sohvan nurkassa puikkoja kilkutellen. Matkailu on myös kiehtonut pienestä pitäen; Lapissa tai Pariisissa ei voi käydä liian usein

Johanna Penttinen

Ryhmäliikunnanohjaaja

PUMP

Minä olen Johanna. Yli 15 vuoden aikana olen ohjannut mm. step-aerobickia, kuntojumppaa ja Body Attackia. Kroppanilla ohjaan Pumpia, jota olen ohjannut yli 10 vuotta. Asiakaspalaute kertoo, että olen pirteä, positiivinen ja tsemppaava ohjaaja. Omasta mielestäni välillä suorastaan ylienerginen ja liikaa äänessä . Se taitaa selittyä sillä, että päivätyössäni olen alakoulun erityisopettaja. ”Opemaisuus” siis näkyy ja kuuluu myös ohjauksessani: pyrin siihen, että kaikki pysyvät ”menossa mukana”.

Maria Jaskari

Ryhmäliikunnanohjaaja

Personal Trainer,
Fysioterapeuttiopiskelija

Tasapainoryhmä, Kuntopiiri, SPINNI Sisäpyöräily

Moikka! Olen Maria ja työskentelen tällä hetkellä Kroppanilla kesähessuna fysioterapiaopintojeni ohella. Ennen opiskeluitani olen työskennellyt Kroppanilla n. 3
vuotta täyspäiväisesti erilaisten liikkujien kanssa. Tänä kesänä voit nähdä minut salilla
asiakaspalvelussa maanantaista torstaihin ja tämän lisäksi ohjaan sekä Jurvassa että Kurikassa +65 vuotiaiden liikuntapalveluseteli -toimintaa. Olen valmistunut Kuortaneen Urheiluopistosta 6 vuotta sitten liikunnanohjaajan ammattiin. Tällä hetkellä omiin harrastuksiini kuuluu tavoitteellinen juoksuharrastus ja ajatuksissa onkin juosta elämäni ensimmäinen maraton!

Johanna Haapoja

Tilahuolto